Kesyrottaboksi

Rottalan kuulumisia


10.07.2009

Tänne ei olekaan näköjään pitkään aikaan tullut kirjoiteltua. Muutimme alkuvuodesta omaan asuntoon ja sitä rempatessa ja sisustaessa onkin riittänyt hommaa. Rotatkin saivat uuden häkin, josta laitoin kuvankin näille sivuille.


15.11.2005

Tessa tuli viime viikolla astutusreissultaan viimein kotiin. Kasvattajan mukaan astuminen olisi tapahtunut lokakuun lopulla, jolloin laskettu aika olisi ollut tämän viikon loppupuolella, mutta kuinkas kävikään, Tessa pyöräytti eilen 12 poikasta maailmaan! Mitään se ei minulle edes kertonut synnytysaikeistaan, yhtäkkiä vaan pesäkopista kuului vikinää ja uskottavahan se oli, että synnytyksen aika on käsillä, kun pesässä näkyi jo muutama pikkuvauvakin :) Taas saa todeta, että ei käy elämä tylsäksi rottien kanssa, yllätyssynnytyksiä ja kaikkea :)


26.8.2005

Eilen Moona sitten synnytti! Minulla meni melkein koko päivä vain siihen, että istuin dunan vieressä katselemassa, kun Moona ensin saa poikaset maailmaan ja sitten hoitaa niitä antaumuksella. Ja voi että ne pienet ovat sitten suloisia! Pienen pienet käpälät pienine varpaineen ja pienet viiksetkin jo pienillä :)


4.8.2005

Kirjoitetaanpa tännekin taas vaihteeksi jotain :) Keväällä minulle tuli sijoitukseen aivan hurmaava pikkuneiti Yestaksen Maritalta. Tyttö sai kutsumanimekseen Moona. Nyt Moona on jo kasvanut kauniiksi nuoreksi neidiksi ja viime viikonloppuna Moona lähti astutukseen. Eilen sain kuulla, että Moona on jo ehtinyt viettää kiihkeän yön sulhonsa kanssa, joten toivon mukaan tässäkin asunnossa nähdään pian pikkutassujen vilinää sijoitusrotan kautta :)


 
6.10.2004
 

Eilen rottalaan muutti pitkästä aikaa uusi asukki, ihastuttava pieni siamese blue point -tyttönen. Tytön nimeksi päätin antaa rekisterinimen Valla Näkymätön tyttö mukaan Ninni. Rottalan vanhat asukit eivät kovin lämmöllä uutta tulokasta ottaneet vastaan, ja pikkuinen on ollut melko peloissaan maiseman muutoksesta ja isoista hurjista rotista. Tänään laitoin Ninnin isojen kanssa riippumattoon nukkumaan, ja tätä tekstiä kirjoittaessani nukkuu Ninni siellä edelleen. Eli eiköhän Ninni pian lauman jäseneksi huolita :)


30.7.2004

Päätin lisätä sivuille tällaisen kuulumisia osion, josta voi lukea rottieni (ja vähän minunkin) kuulumisia.

Neerin kuolemasta on yli kaksi viikkoa aikaa, ja vieläkin tuntuu pahalta ajatella, että se tuittupää on oikeasti poissa. Jäljelle jääneiden tyttöjen kesken on ollut havaittavissa pientä kinastelua, vietiinhän niiltä johtaja pois. En oikein tiedä, kuka tytöistä ottaa johtajan paikan nyt, Roosa kookkaimpana vai Veera vanhimpana? Ehkä se selviää ajan myötä.

Fionan leikkauksesta on reilu kuukausi aikaa, ja neiti on parantunut todella hyvin ja leikkaushaavan ympärille on kasvanut karvakin jo takaisin. Fionalta siis leikattiin suureksi kasvanut nisäkasvain, joka alkoi jo haitata Fionan elämää. Eläinlääkäri kertoi kasvaimen painaneen n. 90 g, eli aikamoinen patti se tosiaan oli. Olin yllättynyt, miten nopeasti Fiona oikeasti toipui leikkauksesta, se olisi jo seuraavana päivänä ollut valmis hyppimään ja juoksemaan. Olin jo ehtinyt unohtaa, minkälainen riiviö Fiona on. Kasvain oli jonkin verran hillinnyt Fionan vauhtia, mutta nyt kun kasvaimesta ei enää ole tietoakaan, on kaikki menetetty aika otettava takaisin ja tungettava se rotankuono joka paikkaan.


Minä itseMeillä syntyneet