Rekisterinimi: Z'ha'dum
Kasvattaja: Heli Poikonen
Syntymäaika: 5.5.2007
Väri/kuvio: blue american berkshire
Lempinimiä:

Delenn oli Leilan tytär. Delenn peri äidiltään ketteryyden ja äärettömän uteliaisuuden. Vielä vanhoilla päivilläänkin Delenn kiipeili häkin katossa kuin mikäkin spider rat :) Delennin bravuuritemppu oli hypätä häkin katolta minun olkapäälleni istuessani tietokoneen äärellä. Ensimmäisen kerran tämä temppu säikäytti minut toden teolla, mutta pian siihen tottui ja rotan pehmeää laskeutumista olkapäälle yhä uudestaan ja uudestaan osasi odottaa.
Delenn sai poikaset loppuvuodesta 2007. Ennen astutukseen menoa sanoin Delennille, ettei tekisi montaa poikasta ja Delenn synnyttikin vain kaksi poikasta. Vielä päivää ennen synnytystä Delenn teki hurjan loikan sohvalta sohvapöydälle kaataen samalla vesilasin.
Delenn oli ensimmäinen rottani, joka oli vanhana sen verran hyvässä kunnossa, että sen pystyi ilmoittamaan näyttelyssä veteraaniluokkaan. Valitettavasti pian veteraaniluokassa debytoinninsa jälkeen Delenn sai voimakkaita hengitystieoireita ja jouduttiin lopettamaan.



Paikka ja aika: Helsinki 21.4.2007
Tuomari: Gail Adam
Arvosana/sijoitus: -
Good size + muscletone. Long head. OK eyes, slightly crinchy ear. Topcolor: still molting, red coming but dark spine, silvered. OK demarc. OK feet. Tail damaged at the end. Nice coat condition.
Paikka ja aika: Helsinki 21.4.2007
Tuomari: Sara Handley
Arvosana/sijoitus: L1/2, KP
Good size and condition, good eyes and ears. Guard hairs seem a bit long. Color good and even. Damage on the end of tail.
Paikka ja aika: Helsinki, 27.4.2008
Tuomari: Marissa Jalasvirta
Arvosana/sijoitus: A
Puhdas turkki ja iho. Hyvin leikatut kynnet. OK häntä. Pienestä alku-/loppukiimasta huolimatta oikein mukava käsitellä. Kauniit silmät. Mukava pet-rotta
Paikka ja aika: Helsinki, 27.4.2008
Tuomari: Gail Adams
Arvosana/sijoitus: AB
Lovely eyes, very fast ears :) Backbone quite prominent. Quite small for age. Tail dry underneath. Easy to handle.
Paikka ja aika: Vantaa, 2.11.2008
Tuomari: Jenita Lessig
Arvosana/sijoitus: A + Kuma
Suuret kirkkaat silmät. Hyvin leikatut kynnet. Puhdas iho & turkki. Hyvin puhdistettu häntä. Todella mukava käsitellä vaikka onkin kiimassa. Hyvin hoidettu.
Paikka ja aika: Vantaa, 2.11.2008
Tuomari: Maria Kylmäluoma
Arvosana/sijoitus: A
Ihossa hiukan hilsettä. Turkki hiukan rasvainen, levinnyt hännästä? Hyvät kynnet, erittäin hyvä käsitellä. Rauhallinen ja luottavainen. Silmä, nenä, korvat OK.
Paikka ja aika: Turku, 15.11.2008
Tuomari: Tellu Sonne
Arvosana/sijoitus: AB
Hännänpäässä nikamat tuntuvat epänormaaleilta (löysyyttä/vaurio?). Puhdas iho ja turkki. Puhdas häntä. OK kynnet. Hieman rauhaton, mutta helppo käsitellä. Hännän takia AB. Keskiselässä pieni rupi.
Paikka ja aika: Espoo, 17.1.2009
Tuomari: Pirjo Mankinen
Arvosana/sijoitus: AB + Kuma "melkein paras veteraani"
Alahampaat kuluneet epätasaisesti -> tarkkaile. Hieman hoikahko. Puhdas häntä. OK kynnet. Puhdas iho & turkki. Hyvä käsitellä.