Kesyrottaboksi

Lora (19.2.2007-16.1.2008)

"Rekisteri"nimi: Sanders Lorien
Kasvattaja: Sari Andersson
Syntymäaika: 19.2.2007
Väri/kuvio: buff, muunnos: dumbo
Lempinimiä: korvaeläin

lora

Lora oli muunnokseltaa dumbo, eli sillä oli korvat hieman eri asennossa kuin "normaalilla" rotalla. Loran kasvattaja oli tuonut ulkomailta muutamia jalostuseläimiä ja testatessaan näiden eläinten perimää syntyi myös muutama dumbo. Dumbo on kiistelty muunnos ja se jakaa ihmisten mielipiteitä. Halusin itse tutustua dumboihin ja kokea itse, onko muunnoksessa jotain epäilyttävää. Kun tarjoutui tilaisuus saada dumbo suomalaiselta kasvattajalta eikä eläinkaupan tukkueläimistä syntyneenä, tartuin tilaisuuteen. Lora sai nimensä kasvattajan antaman nimen innoittamana, ja lisäksi Lora lorautti pissat heti ensitöikseen minut nähdessään :)

Lora ei ollut erityisen syliteltävä rotta, se viihtyi enimmäkseen omissa oloissaan. Loralle tuli nuorena korvatulehdus, minkä johdosta sen pää jäi hieman vinoon. Lora kuitenkin pärjäsi vinopäänä hyvin ja eli rotan elämää. Lora lopetettiin 11 kuukauden ikäisenä vatsassa olevan kasvaimen vuoksi.

lora pienenä lora pienenä boksi päällä
lora häkin katolla lora nuuhkimassa ilmaa
lora pälyilee lora ja leila

NeelaLeila