Sijoituksessa kasvattaja luovuttaa rotan uudelle omistajalle maksutta sillä ehdolla, että voi käyttää rottaa jalostukseen myöhemmin. Sijoitusnaaraan kohdalla tämä siis tarkoittaa sitä, että naaraalla teetetään jossain vaiheessa poikaset, sijoitusurokselle puolestaan tuodaan morsian/morsiamia. Se, kuinka monta kertaa rottaa käytetään, sovitaan yleensä etukäteen kasvattajan kanssa, ja sijoituksesta voidaan tehdä myös kirjallinen sopimus (joskin suullinen sopimus on myös yhtä pitävä!). Kasvattajan kanssa voidaan myös sopia, saako sijoitusnaaras poikaset kasvattajan luona vai omistajansa luona. Sijoituseläin on kasvattajan ja uuden omistajan yhteisomistuksessa niin kauan, kunnes sopimuksen mukainen määrä poikueita on teetetty.