Kesyrottaboksi

Hoitotoimenpiteet

Kesyrotan terveyden ja viihtyvyyden sekä myös oman viihtyvyyden vuoksi on rottien häkki siivottava viikoittain. Kuivikkeet vaihdetaan, tasot pyyhitään ja riippumatot vaihdetaan tarvittaessa ehjiin/puhtaisiin. Häkin siivoamistiheys riippuu paljolti häkin koosta, jos häkin pohjapinta-ala on suuri ei kuivikkeita tarvitse vaihtaa niin usein kuin pienempipohjaisen häkin. Parhaiten hajut välttää siivoamalla rottien vessana käyttämät nurkat ja pyyhkimällä tasot päivittäin. Rotan virtsa sisältää ammoniakkia, mikä ärsyttää liian suurina pitoisukksina kesyrotan herkkiä keuhkoja. Tämän vuoksi häkin puhtautta ei saa laiminlyödä vaikkei häkin siivoaminen kaikkein hauskinta puuhaa välttämättä olekaan.

Kesyrotan kynnet tulee leikata säännöllisesti, jotteivat ne kasva liian pitkiksi. Pitkäkyntistä kesyrottaa ei ole kovin mukava käsitellä sillä kynnet voivat raapia pahastikin, ja jos kynnet kasvavat liian pitkiksi hankaloittavat ne rotan liikkumista. Kesyrotan kynsien leikkaamiseen soveltuvat hyvin tavalliset ihmisen kynsisakset. Kynsien leikkaaminen tuntuu monesta uudesta kesyrotan omistajasta hankalalta, ja onkin ehkä hyvä pyytää esimerkiksi kasvattajaa näyttämään miten operaatio sujuu kaikkein helpoiten. Tärkeintä kynsien leikkaamisessa on se, että varoo leikkaamasta kynttä liian syvältä. Kynnessä on verisuoni joka katketessaan saattaa vuotaa runsaastikin, mikä ei tunnu rotasta kovin hyvältä.

Kesyrotta pitää pääosin itse huolen puhtaudestaan, mutta silloin tällöin se saattaa kuitenkin tarvita pesemistä. Näyttelyä varten rotat pestään aina, "kotirottia" ei niin usein tarvitse puunata. Pesemiseen voi käyttää esimerkiksi koiran shampoota. Pesemisen jälkeen tulee huolehtia siitä, ettei kesyrotta pääse vilustumaan, ja sen voi laittaa esimerkiksi kuljetusboksiin kuivattelemaan.

Pesemiseen kuuluu myös rotan hännän putsaaminen ja rasvaaminen. Vaikka itse rottaa ei kovin usein tarvitsisi pestä, on häntä hyvä puhdistaa säännöllisesti, sillä se on tärkeä elin mm. rotan lämmönsäätelyssä. Rasva irrottaa yleensä melko hyvin häntään kertyneen lian ja hoitaa samalla hännän ihoa. Rasvana voi käyttää jotain hajustamatonta voidetta tai tavallista ruokaöljyä.

Kesyrotan hampaat on hyvä ajoittain myös tarkastaa. Kesyrotan hampaat kasvavat koko ajan ja jos rotta ei ole saanut tarpeeksi jyrsittävää, voivat hampaat kasvaa liian pitkiksi ja haitata rotan elämää pahasti.

RuokintaKäsittely ja seurustelu